Kun rakensimme, käsityksemme siitä, mikä on tarpeeksi siistiä työnjälkeä, poikkesi huomattavasti raksalla pyörivien ammattilaisten kanssa. Meillä olisi ollut toive, että jokainen nurkka hinkutetaan kohdilleen niin pieteetillä, ettei mikään häiritse silmää. Mutta niin kuin piirustuksissakin luki riittää, että yleisilme on siisti.
Olemme asuneet kodissamme nyt vajaa viisi vuotta. Sinä aikana myös ne muutamat huolella hiotut nurkat ovat alkaneet repsottaa. Yksi pahimmista (halkeilleiden seinien lisäksi) on alakertamme kylpyhuone. Katsellessani eräänä hyvin aurinkoisena päivänä hieman hämmentyneenä kotiamme, katseeni jämähti kylpyhuoneen pahasti kellastuneisiin silikonisaumoihin. Ensimmäinen mieleeni tullut ajatus oli, että hyi olkoon; ihan järkyttävää taloudenhoitoa. Kun selvittelin, miten saumat kannattaisi huoltaa huomasin, että ne suositellaan uusimaan kolmen – viiden vuoden välein.
Meillä oli tarkoituksena edellisenä vuonna käydä talomme huone huoneelta läpi ja tehdä keskenjääneet asiat valmiiksi ja siinä samalla huoltaa jo repsahtaneet paikat. En ole ihan varma saimmeko viime vuonna oikeasti mitään aikaiseksi. Koko vuosi meni niin sameassa sumussa, että välillä on täytynyt oikein pysähtyä miettimään, mitä oikein tapahtui. Niinä hetkinä huomaan vajoavani yhä uudestaan surusta syntyneen hyökyaallon pohjalle ja sieltä pintaan kauhominen ottaa edelleen joka kerta ihan yhtä koville. Sanomattakin selvää, että olen ollut hyvin, hyvin uupunut.
Se, ettemme ole saaneet kotona oikeastaan mitään muuta aikaiseksi kuin selviytyneet hetkestä kerrallaan, on vaikuttanut kaikin mahdollisin tavoin myös moneen muuhunkin elämämme osa-alueisiin. Itsemme ja kodinhoidon lisäksi rempallaan ovat olleet niin ystävyyssuhteet kuin työasiatkin. Tämä on välillä nostanut mieleen yllättävän katkeriakin ajatuksia. Kun muu maailma on tuntunut porskuttavan kovaa vauhtia eteenpäin, me olemme yrittäneet edelleen jäsentää itseämme tässä uudessa ajanlaskussa. Mitä olimme ennen ja varsinkin nyt: sen jälkeen, kun menetimme toisen lapsistamme.
Olin asettanut itselleni aikarajaksi sumussa rämpimiselle (surulle ei ikävä kyllä voi aikarajaa asettaa) vuoden vaihteen. Tämän jälkeen aloin jälleen kammata aamuisin hiuksiani ja uskaltautua pikkuhiljaa taas ihmisten ilmoille (mikä on ollut yllättävän vaikeaa). Aloitin liikuntaharrastuksen (parhaaksi liikuntamuodoksi uupuneelle keholleni ja mielelleni on osoittautunut lempeä Yin-jooga) ja terapian. Sain valmiiksi poikamme muistolle yhdessä ystäväni kanssa tekemämme Festive-kirjan ja varasin matkan oikeasti sinne, missä pippuri kasvaa. Kaiken tämän jälkeen myös kotiasiat ovat alkaneet jälleen kiinnostaa.
Tämän viikon olemme nikkaroineet ”arkiolohuoneessamme”. Huoneessa, jota emme ole oikeastaan käyttäneet juuri muuhun kuin hyvin satunnaiseen tv:n katseluun. Tilassa, jota ei juuri blogissa ole näkynyt, mutta josta on monen monta kertaa toivottu nähtäväksi lisää kuvia. Nyt tuo huone on valaisinta ja muutamaa taulua lukuun ottamatta valmis (lopputuloksesta tuli oikein seesteinen ja kaunis vaikka itse sanonkin). Ensi viikolla käymme alakerran kylpyhuoneen kimppuun ja paklaamme ja rapsuttelemme pinnat kuntoon. Jos pelkästään hiusten kampaaminen saa oman olemuksen näyttämään monin verroin paremmalta, niin voin hyvin uskoa, että puhtaat pinnat riittävät piristämään jollain tavoin myös peilistä näkyviä kasvoja. Huojentavaa huomata, miten paljon mielialaa kohentaa se, että yksityiskohtia liian kriittisesti tarkastelematta oikeasti riittää, että yleisilme on siisti.
Byredo-tuotteet saatu | Stockmann.com
Olen todella pahoillani kokemanne menetyksen johdosta. En osaa sanoa muuta.
Lämmin kiitos Terhi! Sanoit juuri oikeat sanat ja se riittää ❤️
Terhi sen sanoi.
❤️
🖤
❤️
Olen pahoillani menetyksenne johdosta! En voi edes kuvitella sitä surun määrää, jonka olette kohdanneet ❤️
Lämmin kiitos ❤️ Jokainen viesti, jonka olemme saaneet on talletettuna sydämiimme! En osaa sitä paremmin selittää, mutta myötätunnolla on ihmeellisen eheyttävä voima ❤️
❤️
❤️
❤️
❤️
❤
❤️
Voimia suruun, kuten edellä todettiin, en minäkään voi kuvitella mitä sinä ja perheesi olette läpikäyneet, mutta kyllä aika lievittää surua ja jokainen uusi päivä on todellakin uusi päivä. Blogisi on kyllä aivan ihana, osaat luoda niin lämpimän tunnelman kuvien ja muutenkin sisällön kautta. En yleensä seuraa blogeja mutta Mustaa ovea seuraan ja syystä! Niin huolella teet postauksia jotka eivät ole pintaliitoa vaan tarkoin harkittuja, tunnelmallisia, asiallisia. Iso kiitos blogistasi
Iso kiitos sinulle kauniista kommentistasi. Suru muuttaa tosiaan koko ajan muotoaan.. Toiset päivät ovat parempia kuin toiset, mutta siitä selviää kyllä (ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa). Luin juuri tänään ajatuksen, jossa karkeasti referoituna kehotettiin aina olemaan ystävällisiä toisille ihmisille: koskaan ei voi tietää, mitä on vaatinut, että hän on päässyt sinä aamuna sängystä ylös. Tämä oli taas itselleni hyvä muistutus siitä, että meillä kaikilla on omat murheemme. Ja onneksi elämässä on varjon lisäksi myös valoa. Olen todella otettu, että seuraat <3
Voimia tähän päivään ja huomiseen.