Lapsuudessani isälläni oli talvisin tapana tehdä perinteisiä jäälyhtyjä. Lyhdyt jäädytettiin kymmenen litran ämpäreihin ja iltahämärässä loistava lyhdyn kauniin himmeä valo on jäänyt muistoihini lähtemättömästi osana lapsuuden lumisia pakkastalvia. Toinen lapsuudesta jäänyt lumilyhtymuisto liittyy lumipalloista kasattuihin kekoihin. Näitä teimme aina kun lumesta sai pyöriteltyä kiinteitä palloja. Lumilyhtyihin laitettiin sisälle tuikut ja lämpimänä hohkava kynttilän valo korostui kauniisti vitivalkoisten lumipallojen väleistä.
Tänä vuonna leipomishuumani keskellä muistin joskus nähneeni kuvan kakkuvuokiin tehdyistä lumilyhdyistä. Ideasta innostuneena passitin miehen pihamaalle lumikakkuja leipomaan. Tuloksena oli pihapolun varteen noussut lumikakkulyhtykuja, joka todennäköisesti on seuraavana päivänä muisto vain, mutta niin helppo tehdä, että nuo kakut leipoo uudestaan kädenkäänteessä niin kauan kuin lunta vaan riittää. Ja tällä hetkellä sitä riittää. Ikkunasta katsoessa eteen avautuu sellainen joulumaisema, että sydän on ihan pakahtua onnesta. Ensimmäistä kertaa elämässäni joulu tuntuu jotenkin luissa ja ytimissä asti. Syitä tähän on monia, mutta suurimpana tuo pieni ihminen, joka pyörein silmin katselee maailmaa katse täynnä iloa ja hämmästystä.
Aivan huippu hyvä idea! Ajattelin lasten kanssa tehdä, saadaan tekemistä pihalle.
Saara
Lumikakkujen teko on varmasti ihanaa puuhaa yhdessä lasten kanssa! Näitä jaksaa leipoa vaikka kuinka monta eikä niin haittaa vaikka välillä kakut vähän lätsähtäisivätkin 🙂