Kaupallinen yhteistyö: Piltti
Ihmisen sanotaan olevan onnellisimmillaan pari viikkoa ennen lomaa.
Loman aikana onnellisuuskäyrä kääntyy pikku hiljaa laskusuunnanteiseksi kunnes loman jälkeen tulee notkahdus, kun arki taas rysähtää kerta heitolla päälle.
Ainut keino paeta arjen karusellista on hypätä mielikuvissaan kyydistä pois suoraan seuraavaan viikonloppuun. Väittäisin kuitenkin, että jos katse on koko ajan seuraavassa vapaa hetkessä, jää aika paljon näkemättä.
Tätä voisi verrata somemaailmassa ilmiöön, jossa kuljemme tapahtumasta toiseen puhelin kädessä: olemmeko oikeasti läsnä siellä, missä olemme vai ilmoitammeko, missä olemme.
Loman jälkeisissä tunnelmissa, kuudennen pyykinpesukoneellisen tasaista hurinaa kuunnellessani jäin miettimään Piltin 65-juhlavuotensa kunniaksi järjestämää Lempeää perhearkea -tilaisuutta, jossa psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio kehotti omalla puheenvuorollaan luottamaan tavallisen taikaan.
Maaretin sanoin ihminen ymmärtää useimmiten arjen merkityksen vasta silloin, kun tapahtuu jotain odottamatonta.
Kun arjen peruspilarit järkkyvät, ei oikeastaan toivoisi mitään muuta, kuin että voisi taas päästä kotiin pesemään pyykkiä. Tavallinen arki ja toistuvat rutiinit luovat jatkuvuutta ja turvallisuutta.
Jos miettii omaa lapsuuttaan ja sitä mikä omassa lapsuudessa oli arvokkainta, mieleen muistuu useimmiten ne kaikista arkisimmat asiat.
Lauantaisaunan jälkeen pirttipöydän ääressä syödyt uunivoileivät sekä Metsolat, joita katsottiin televisiosta koko perheen voimin.
Tuskin kellään meistä on mielikuvaa, kuka valmisti soseet, kun olimme vauvoja ja olivatko vaatteemme sävysävyyn, mutta muistamme varmasti sen, miten meitä katsottiin ja kosketettiin. Oliko katse täynnä rakkautta, hyväksyntää ja lämpöä.
Avain ihmisen onneen piilee Maaretin mukaan suhteesta itseen sekä pariin kolmeen ihmiseen.
Tämä konkretisoituu hyvin, kun miettii, kumpi tekee onnellisemmaksi: viisikymmentätuhatta Instagram-seuraajaa vai ne kaikista tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset, jotka tuntevat sinut sellaisena kuin oikeasti olet ja rakastavat sinua kaikesta huolimatta ja juuri siksi.
Onnellinen ihminen luo onnellisuutta myös ympärilleen.
Tästä syystä on tärkeää olla myös itselle kiltti.
Meillä kaikilla on elämässä erilaisia sävyjä: paljon hyvää, mutta myös niitä kipeitä asioita. Kun kokee myötätuntoa itseään kohtaan, näyttäytyy se aina myös myötätuntona toisia kohtaan.
Stressaantuneena ja väsyneenä ainakin minusta tulee ärtyisä ja levoton. Keskittymiskykyni katoaa ja toimin huolimattomasti ja äkkipikaisesti. Tästä syystä onkin hyvin tärkeää kuulostella aika ajoin omaa kuormittuneisuuttaan.
Kun itse voi hyvin, voi myös perhe hyvin.
Stressi syntyy usein epärealistisista ja liian korkeista tavoitteista.
Jos yrittää suorittaa liian monta tehtävää, liian lyhyessä ajassa ei saa oikeastaan mitään aikaiseksi.
Maaret rohkaiseekin kaikkia uskaltamaan tehdä asioita huonosti.
Riman laskeminen on taito, jota olen itse kantapään ja muutaman itkun kautta opetellut tietoisesti tekemään. Useimmiten seiskan suoritus on ihan riittävän hyvä.
Kun vauva-arjessa kaikki tapahtuu melko lailla pienen ihmisen ehdoilla ja aika tarkkaan määritellyssä rytmissä, on joutunut tosissaan pohtimaan, mihin kaikkeen ne omat voimavarat ja aika riittää.
Sitä sanotaan, että viisas valitsee taistelunsa: mitkä asiat ovat tärkeitä arjessa juuri nyt ja mitä voin tehdä vähän sinne päin.
Hyvään elämään tarvitaan loppujen lopuksi aika vähän: aikaa, rakkautta ja turvaa. Helpottavinta tuoreena äitinä on ollut ymmärtää, että äitiys jos mikä on asia, jota ei kannata lähteä missään nimessä suorittamaan. Omalla kohdallani lapsen ennenaikainen syntymä romutti kertaheitolla kaikki ajatukset siitä ”täydellisestä vauva-arjesta”.
Ensin oli tärkeintä, että vauva hengittää ja toiseksi, että hän kasvaa.
Noiden kahden elintärkeän asian rinnalla millään muulla ei oikeastaan ole ollut mitään väliä. Kun kiinteät aloitettiin suoraan sairaalasta päästyämme, aika lailla siinä lasketun ajan tienoilla, oli suorastaan helpotus, että monipuolista ja ravitsevaa ruokaa saa suoraan purkista.
Itse sai keskittyä siihen kaikista tärkeimpään: olla vihdoin taas kotona, läsnä ja lähellä.
Voi miten ihana kirjoitus ja kuvat taas. Sä teet kyllä vaan maailman kauneimmat ja koskettavimmat yhteistyöpostaukset. <3 Mä olen myös opetellut tuota hellittämistä, olen aika kova suorittaja, PAITSI ihme kyllä äitiydessä. Olen tosi iloinen, että olen pystynyt ottamaan äitiyden aika rennosti ja ilman suorituspaineita. Ehkä kun meilläkin on taustalla hiukan pelästyttävä alku, niin tuli sitten heti laitettua asiat tavallaan oikeaan järjestykseen. 🙂 Kivoja hetkiä ja voimia pimeyteen teidän perheelle!
Lämmin kiitos Suvi <3 Ymmärrän hyvin tuon, että pelästyttävä alku laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Itsellä tämä vaikutti hyvinkin voimakkaasti: olen tällä hetkellä äärettömän kiitollinen, että meidän mini kasvaa ja kehittyy juuri omaa tahtiaan ja tätä kasvua on niin ihana seurata. Mukavaa ja ennen kaikkea rentoa loppuvuotta myös teille!
Aivan ihana teksti. Kiitos.
Kiitos <3
Ihana kirjoitus <3
Ihanaa vauva arkea sinne ja kauniit kolme tärkeää sanaa koti <3 , läsnä <3 ja lähellä <3. Nauti hetkistä, tuo vauva aika menee harmi liian nopsaa ohi :(…välillä tuntuu, että saisipa elää taas uudestaan tuon ajan.
Aika tosiaan kuluu hurjaa vauhtia! Välillä sitä ihan joutuu muistuttamaan itseään, että pysähdy ja nauti juuri tästä hetkestä.. On tämä jotain niin ainutlaatuista <3
Kiitos, aivan ihana teksti ja niin täynnä asiaa.
Lämmin kiitos <3
Tulisipa somessa useammin eteen näin viisaasti pohdittua asiaa. Arki, läheiset ihmiset, tavalliset pienet asiat ja rutiinit näyttäytyvät elämän arvokkaimmilta aarteilta silloin kun niistä jostain odottamattomasta syystä joutuisi luopumaan. Ihminen unohtaa tämän. Mikään ei ole elämässä itsestään selvää. Kenties voisi ottaa tavaksi kiittämisen, joka päivä.
Kunpa sitä tosiaan muistaisi olla päivittäin kiitollinen juuri näistä tärkeimmistä: läheisistä ja niistä tavallisista pienistä asioista ja arkisista rutiineista <3
Ihana postaus <3 Ja kiva nähdä teiltä myös tällaisia arjen makuisia kuvia. Todella kauniita kuvia sitä paitsi. Itselleni on ollut tosi vaikeaa hyväksyä se, että kaikkeen ei vaan pysty ja aina ei voi olla paikat tip top. Mutta pikkuhiljaa… Ihanaa viikonloppua täältä Arjen Karusellista! 😉
Minulla käy helposti niin, että teen samanaikaisesti liian montaa asiaa saamatta oikein mitään kuitenkaan valmiiksi. Tässä vauva-arjessa on joutunut opettelemaan ihan uudenlaista priorisointia ja voi miten hyvää se onkaan minulle tehnyt: enemmän läsnäoloa juuri tässä hetkessä ja keskeneräisyyden ja kaaoksen ihan toisenlaista sietämistä 😀 Tsemppiä myös sinne Arjen Karuselliin!