JOKIN TUOSSA HETKESSÄ

Kaupallinen yhteistyö: Iittala ja Suomen Blogimedia 

Sinä aamuna aurinko kurkisti tavallista aikaisemmin pitsiverhojen lomasta. Ensimmäiset säteet lämmittivät paljaita olkapäitä jo kukonlaulun aikaan, kun kuljin kapeaa metsäpolkua rantaan päin. Nenässä tuoksui kostealla sammaleella viipyilevä aamukaste ja taivaalla parveilevien kalatiirojen kirkkaat ja kantavat äänet vihloivat vielä unisia korvia. Puristin käsissäni kuumaa kahvikuppia ja matkustin ajatuksissani lähes kolme vuosikymmentä taaksepäin ja muistelin samaisella rantakalliolla istunutta pientä pellavapäistä tyttöä.

Aika tarkalleen kolmekymmentä vuotta sitten, heleän vihreä heinäkuu oli viimein kääntymässä okran keltaiseksi elokuuksi. Tyttöä jännitti. Kesäloma läheni loppuaan ja pieneen My Little Pony -reppuun oli jo pakattu hyvissä ajoin juuri ostettu pyyhekumi ja vasta teroitetut kynät. Alkamassa oli ensimmäinen kouluvuosi. Vuosi, joka tulisi jäämään tytön muistoihin ajankohdaksi, jolloin huoleton lapsuus ja ikuisesti kestävät kuumat kesät pikkuhiljaa katosivat muistoista.

Ajankohdaksi, jolloin sieluun tuli pysyvä särö, joka revittiin auki jokainen alkava lukuvuosi uudestaan ja uudestaan. Pienten lasten viiltävän osuva pilkka ja iva jätti muita herkemmän ja hauraamman tytön täysin ulkopuolelle.

Mutta ennen kaikkea myös ajankohdaksi, jolloin tyttö löysi viimein kaikki ne ääneen lausumattomat sanat ja salaiset tarinat, joita hän itse kyhäämässään, sammalten peittämässä piilopaikassaan metsän siimeksessä ruutuvihkoon raapusti. Sadut, joiden tenho piili siinä, että jokaista tarinaa ja sen henkilöitä saattoi kuljettaa ja kieputtaa koko sydämensä kyllyydestä yhtä hurjasti, kuin siinä huvipuiston kaikista hurjimmassa laitteessa, johon koskaan ei ihan rohkeus riittänyt. Turvallisesti. Ilman että kukaan koskaan pääsi sanomaan saatika nauramaan.

Helteisen aamun taittuessa iltaan, istuin jälleen rannalla ja annoin lempeän kesätuuleen leyhyttää hiuksiani. Puristin punajuuren tahraamin sormin kädessäni olevaa kahvikuppia ja katselin lumoutuneena edessä aukeavaa maisemaa. Muistelin lapsuuteni tyttöä ja niitä kaikkia tarinoita ja näytelmiä, jotka edelleen ovat lapsuudenkodin vintillä tallessa siisteissä sinisissä ruutuvihkoissa. Mietin, mitä tuolle tytölle kuuluu nyt.

Hän on lähes neljänkymmenen. Pienen pellavapäisen pojan äiti. Nainen, joka vieläkin hetkittäin elää kouluvuosina koettuja traumoja nähden ihmisten hyvääkin tarkoittavilla kasvoilla häivähdyksen ivasta ja pilkasta, kirjoittaa yhä uudelleen ja uudelleen niitä samoja tarinoita ja kokee kaiken kauniin ja hyvän niin viiltävän voimakkaasti, että meinaa välillä pakahtua onnesta. 

Jokin tuossa hetkessä (tai omassa vauvakuplassa) sai minut oivaltamaan, että sitähän se elämä oikeasti on. Kaikilla meillä on oma tarinamme kerrottavana sekä hyvässä että pahassa. Taika piilee siinä, että hyväksyy sen, mikä on, päästää irti siitä, mikä oli, ja luottaa siihen, mikä tulee.

Sulje siis silmäsi, hengitä syvään ja nauti elämästä juuri nyt. Ja jos joskus tuntuukin kurjalta, aina voi palata lapsuuden satujen maailmaan, kääntää sivua ja kirjoittaa uuden tarinan.

Yöllä, heinikon havistessa hiljalleen mökin ikkunan ulkopuolella ja pöllön huhuillessa kaukaisuuteen kateissa olevaa kaveriaan, uniini sekoittui aikaisemmin päivällä kuvaamieni Iittalan Taika -astioiden, Klaus Haapaniemen kuvittamat fantasiahahmot. Istuin unessani ruskean kirjoituspöydän äärellä ja piirsin yhtä taitavasti kuin Klaus konsanaan. Kuviot jatkuivat ja jatkuivat yhä yksityiskohtaisempina ja kiemurtelivat pitkin poikin pöydän kantta. Nukuin pitkästä aikaa kuin lapsi.

Aamulla kaivoin vesivärit esiin.

Vahvasta pohjoismaisesta estetiikasta ja lapsuuden saduista inspiraationsa saanut Iittala Taika juhlistaa tänä vuonna jo kunnioitettavaa 10 vuoden ikää. Kymmenessä vuodessa Taikasta on muodostunut moderni klassikko ja yksi Iittalan rakastetuimmista sarjoista. Vuonna 2014 kodintekstiileillä täydentyneeseen astiastoon on tullut hurja määrä uusia tuotteita kuten klassinen sinivalkoinen ja moderni mustavalkoinen. Sarja on täydentynyt myös Iittalan Teema Tiimi -sarjasta tutuilla osilla, kuten huikean kauniilla värikkäällä keitto- ja riisikulholla. Juhlavuoden kunniaksi sarjaan liittyy erikoistuotteena muki, joka on saatavilla heinäkuusta 2017 alkaen vuoden loppuun saakka.

Follow:

6 Comments

  1. 31 heinäkuun, 2017 / 5:07 pm

    Sinä ihana <3. Sait aikaan kylmät väreet ja suunnattoman liikutuksen. Kiitos. Ihailen rohkeuttasi ja kykyäsi pukea ajatuksesi sanoiksi.

    • 7 elokuun, 2017 / 12:04 pm

      Kiitos kaunis <3 Joskus sanat syntyvät ajattelematta ja melkeinpä puoli vahingossa. Silloin jää aina sellainen pieni jännitys: kehtaako tätä sanoa ääneen. Useimmiten olen iloinen, että kehtasin. Pöytälaatikko on tosin täynnä niitäkin juttuja, joita ei sitten ole ihan uskaltanutkaan julkaista 😉

  2. 31 heinäkuun, 2017 / 6:09 pm

    Miten kaunis kirjoitus ja kuvat! Tarinasi on hyvin koskettava ja samaistuin tuohon fiilikseen syvästi. Ihana, miten onnellisuus huokuu nyt sinusta näin ruudun toiselle puolellekin. <3 Ja sitten yksi kysymys: miten kaupallinen yhteistyö voi mitenkään olla näin kaunista luettavaa ja katsottavaa? WAU!

    • 7 elokuun, 2017 / 12:15 pm

      Luin kommenttisi uudelleen ja uudelleen. Miten kauniisti sanottu. Lämmin kiitos <3 Miten ihana myös kuulla, että onnellisuus välittyy sinne ruudun toiselle puolelle. Tämä yhteistyö vei jotenkin täysin mennessään, kun astioita ja sisustustekstiilejä kuvatessani jäin samalla pohtimaan lapsuuden ajan satuja ja sitä myöten myös omaa lapsuuttani.

  3. 1 elokuun, 2017 / 10:31 am

    Itkettävän ihana tarina, ja kauniisti kirjoitettu. Toivon, että kirjoittaisit vielä joskus kokonaisen kirjan, lapsuuden vihkojen tyyliin, josta me muutkin saisimme lukea tarinoitasi ♥

    • 7 elokuun, 2017 / 12:16 pm

      Voi ihana Lyde <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *