Vuoden vaihteen jälkeen, tai viimeistään kevään kynnyksellä, iskee aina vimma tuuletella oikein kunnolla ympärillä olevia asioita. Karsia esineitä sekä ravistella omia pinttyneitä ajatuksia ja tapoja.
Itselläni tämä tarkoittaa yleensä sitä, että siivoan ja järjestän kotimme niin, että lopulta jäljellä on huonekaluja ja tekstiilejä lukuun ottamatta lähestulkoon tyhjät huoneet.
Kun ympärillä olevat tilat ovat selkeitä ja järjestyksessä, on helpompi jatkaa siitä, mihin edellisenä vuonna jäi tai aloittaa jotain kokonaan uutta.
Useimmiten tämä uusi on jonkin vanhan asian katsomista tai vaikkapa esineen sijoittamista jollain uudella tavalla.
Uusi ei tarkoita aina kirjaimellisesti uutta.
LUE MYÖS: TILAA ELÄMÄLLE
Olen usein haksahtanut sisustamisessa siihen valheelliseen tunteeseen, että koti olisi jollain tapaa keskeneräinen.
Että sitten kun kaikki huoneet ovat viimeistä piirtoa myöten ojennuksessa voin viimein rauhoittua ja käyttää aikani ja energiani johonkin muuhun kuin tavaroiden edestakaiseen siirtelyyn.
Uudet verhot tai koriste-esineet eivät kuitenkaan oikeasti tee kodista millään tapaa valmiimpaa, joskin ne saattavat lisätä kotoisuutta huomattavasti.
Se keskeneräisyyden tunne on useimmiten ainoastaan ja vain oman pään sisällä.
LUE MYÖS: MITÄ TARVITAAN HYVÄÄN ELÄMÄÄN?
Vuosien tuomat kokemukset ovat opettaneet suhtautumaan niin itseeni kuin kotiinkin huomattavasti lempeämmin.
Oppimassahan täällä ollaan ja sitä myöten ikuisesti vähän keskeneräisiä.
Elämä on kaikesta huolimatta ja joka tapauksessa erittäin kaunista ja hyvää. Asiat täytyy vain laittaa usein oikeaan perspektiiviin.
Ajattelimmepa asumustamme kuinka väliaikaisena tai epätäydellisenä, on se kuitenkin paikka, jossa kodin tunne yhdistyy meissä turvallisuuden tunteeseen, yksityisyyteen, lupaan vapautua päivän aikana esittämistämme rooleista ja olla oma itsemme.
Se, mikä oikeasti tekee kodin, lähtee omista tarpeista ja haaveista, ei tavarasta käsin.