”Hetkiä jotka jättävät jäljen” on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen Blogimedian ja Moccamasterin kanssa.
Mielestäni juhlien melkeinpä paras hetki on se, kun vieraat ovat jo nousseet pöydästä ja jäljellä on enää muruset ja juomista jääneet rinkulat koristavat pöydän pintaa. Tuo hetki kertoo omaa kieltänsä siitä, että pöydän äärellä on takuulla viihdytty. Kupit on kumottu ja lautaset kaluttu tyhjiksi. Mitä sotkuisempi pöytä, sitä todennäköisemmin sen paremmat pidot.
Kuluneella viikolla ei tässä taloudessa pöydän äärellä kummemmin kilistelty eikä vieraita kestitty, mutta kahvia kumottiin kurkkuun senkin edestä ihan kahdestaankin. Muistan, että meillä oli lapsuudenkodissa jo hyvin vahvat perinteet kahvin suhteen. Kahvit keitettiin aina kahvinkeittimellä tarkasti mitaten. Kahvi ei saanut koskaan olla kitkerää ja makua säädeltiin paahtoasteella, ei kahvipurujen määrää lisäämällä. Tosin eipä noilla paahtoasteillakaan juuri kikkailtu. Perus Juhlamokka taisi olla se, mitä useimmiten kaapista löytyi. Jos se vain oli ollut sopivasti tarjouksessa.
Kuulun siihen koulukuntaan, joka edelleen keittelee uskollisesti kahvit valmiiksi jauhetuista pavuista. Moccamaster on kulkenut matkassani jo toistakymmentä vuotta ja hyvin porskuttaa edelleen. Enpä edes tiedä saisiko tuota millään normaalikäytöllä rikki. Ainut joka on vaihtunut muutaman otteeseen, on lasinen pannu. Siihen ei sentään 10 vuoden takuu yllä. Parhaan vinkin kahvin keittoon Moccamasterilla sain ystävältäni, joka neuvoi laittamaan aina yhden mitan vähemmän kahvia kuin vettä. Lisäksi kahvia tulee keittää vain sen verran, kun on tarkoitus juuri sillä hetkellä juoda. Pahin virhe on yrittää keitellä vähän tujumpaa sumppia perus puruista puruja lisäämällä. Tällainen kitkerä liemi jää ainakin minulta juomatta vaikken mikään kahvihifistelijä olekaan.
Myönnän juovani kahvia ehkä enemmän kuin olisi tarpeen. Tämä valkeni minulle itse asiassa vähän vahingossa pidettyäni viikon verran kahvipäiväkirjaa, johon kirjasin juodut kupit ja tilanteet, joissa kahvia join. Koska viikko kului lähinnä kotona, tuli kupposet juotua poikkeuksetta ruokapöydän äärellä. Päivän paras kahvikupillinen nautitaan kuitenkin aina vuoteessa. Siinä hetkessä, kun havahtuu siihen, että toinen hiippailee alakertaan, on jotain, josta tietää olevansa todellakin kotona. Alakerrasta kuuluva kahvinkeittimen pulina, kuppien kilinä ja askeleet, jotka nousevat portaita tuoden tullessaan huumaavan tuoksun vastakeitettyä kahvia sekä maailman rakkaimmat, vielä niin unenpöpperöiset kasvot, jotka kysyvät: oletko jo hereillä?
Olen aina pitänyt moccamasterin muotokielestä, karun kaunis. En niinkään pidä useimpien keittimien pyöreistä (ja muovisista) pinnoista. Teidän keittimenne on erityisen kaunis!
Moccamasterissa on tosiaan jopa hivenen sellaista teollista ja raffia muotokieltä. Tätä keitintä pitää mielellään esillä. Muovinen lojuisi todennäköisesti epäkäytännöllisesti jossain piilossa 😀