Eilisen avautumisen jälkeen tuntui vähän tyhjältä kirjoittaa kylpyhuoneen sisustuksesta niin kuin minulla oli alun perin tarkoitus. Jostain syystä tuli voimakas tunne puhua jostain henkilökohtaisemmasta aiheesta. Henkinen avautuminen saattaa olla seurausta tuosta pienestä kriisistä, jonka koimme kylmän ja pimeän kodin takia tai sitten ei. Tämä teksti on pyörinyt joka tapauksessa mielessäni jo pitkään.
Olen henkilö, joka tuntee syvästi. Tunnen syvästi niin surut, murheet kuin suunnattoman ilon ja onnenkin. Tunnen myös muiden tunteet ja olen jatkuvasti tuntosarvet pystyssä, siitä millainen ilmapiiri ympärilläni vallitsee. Arvannette varmaan, että tämä saattaa olla hyvin kuormittavaa.
Varsinkin toisten tunteiden ja ilmapiirin suhteen menen varmasti usein täysin metsään. Tulkitsenhan niitä täysin omien kokemusten ja näkemysteni kautta.
Tunnen myös fyysisenä kipuna ”hauskojen kotivideoiden” videoklipit, joissa trampoliinin kehikko mukavasti muksahtaa selkään pieleen menneen voltin seurauksena tai nilkka muljahtaa ympäri, kun pikku hyppyrin jälkeen pyörällä laskeutuminen ei sujukaan niin pehmeästi, kuin oli suunniteltu. Katson mielelläni mäkihyppyä ja jääkiekkoa, mutta sävähdän aina, kun joku taklataan laitaan tai toinen tulee mäkeä alas kierien. Elokuvia, joissa ammutaan en pysty katsomaan. Se tekisi aivan liian kipeää.
Olen myös herkkä huonoille yöunille, voimakkaille äänille ja hajuille. Tulkitsen nanosekunnin ajan toisen kasvoilla viivähtävän ilmeen turhan herkästi usein vihamieliseksi. Tätä katsetta jään pohtimaan sitten viikkokausiksi.
Viihdyn rauhallisten, selkeiden ja johdonmukaisten ihmisten seurassa, joilla on rento ote ja asenne elämään. Arvostan kauniita sanoja ja suoraselkäisyyttä.
Hermostun, jos toinen hermostuu ja minulla voi kestää viikkotolkulla tasaantua. Tällöin vetäydyn totaalisesti kuoreeni eikä minuun saa kontaktia mitenkään, vaikka kuinka koputtaisi.
Pidän ihmisten seurasta, mutta tarvitsen paljon aikaa palautuakseni sosiaalisista tilanteista. Väsymys on pahinta. Hengitys salpautuu ja voin fyysisesti pahoin. Tällöin olen mielelläni rauhassa, ihan omissa oloissani. Ja tätä saattaa kestää yllättävän pitkäänkin.
Myös ihoni reagoi voimakkaasti erilaisiin ärsykkeisiin. Alkoholista tai voimakkaista mausteista muutun tumman punaiseksi. Samoin kun olen jännittynyt, innoissani tai hämilläni. Joskus muutun punaiseksi ihan vaan jostain ajatuksesta.
Usein myös silmäni punoittavat tuulesta, liikutuksesta, kuivuudesta tai väsymyksestä. Tai sitten silmäni punoittavat kilpaa ihoni kanssa ihan vain jostain satunnaisesta tunteesta, joka sillä hetkellä sisälläni myllertää.
Innostun herkästi, mutta minut saa myös herkästi lamautumaan ylimielisyydellä ja vähättelyllä.
Olen äärimmäisen kiinnostunut kokonaisuuksista ja rakastan tehdä suunnitelmia.
Uskon hyvin suunnitellun olevan puoliksi tehty ja saatankin käyttää suunnitteluun enemmän aikaa, kuin itse toteutukseen. Ne jotka vetelevät asioita suurella pensselillä tuskastuvat helposti hiljaiseen pohdiskeluuni, joka saattaa vaikuttaa jahkailulta.
Sytyn hitaasti, mutta sitten kun sytyn, palaa se liekki niin suurella, että koko keho roihuaa. Saan paljon aikaiseksi ja sitten taas en. Mutta se, mitä teen, teen aina täysillä ja suurella sydämellä.
Kaunis kirjoitus <3 Löysin erittäin monta itsellekin tuttua ominaisuutta tai herkkää kohtaa. Viime aikoina olen törmännyt niin moneen ei-suoraselkäiseen ihmiseen, että tekee mieli tosiaan vetäytyä omiin oloihinsa. Jotenkin tämä maailma on muutenkin menossa ihan hulluksi ja meidät uuvutetaan jatkuvalla tohinalla. Kotia suojelen kympillä, että se olisi rauhan tyyssija ja lapsillekin se turvasatama.
Mukavaa sunnuntaita Mustan oven asukeille <3
Lämmin kiitos kommentistasi <3 Välillä maailman meni tosiaan tuntuu liiankin kovalta. On ihanaa, että oma koti on paikka, jossa voi rentoutua, ladata akkuja ja ennen kaikkea kokea olevansa turvassa.
Voi, miten kauniisti kirjoitat <3 Nämä on sellaisia tuntemuksia, joita itse ei aina oikein osaa pukea sanoiksi. Tätä lukiessa tuli nyökyteltyä monen asian kohdalla!
Kiitos kaunis <3 Ehkäpä niistä henkilökohtaisimmista asioista on kaikista vaikeinta noin ylipäätäänkin kirjoittaa ja kirjoitettuna monet asiat näyttävät jopa vähän hullunkurisilta eikä lainkaan järkeviltä. Näin ainakin omalla kohdallani 🙂
Moni asia noista tuntuu todella tutulta. Minä myös olen aina tuntosarvet pystyssä toisten tunteille ja ilmapiirille. Esimerkiksi jotkut juhlat tai tilanteet joissa on paljon ihmisiä vaativat jälkeenpäin pitkän palautumisen oman kodin rauhassa. Toisaalta vaikka niin paljon kuormittaakin, olen alkanut ajatella tätä ominaisuutta vahvuutena, sillä elämästä ja tilanteista tulee imettyä asioita niin monipuolisesti ja vahvasti, että aina jossain kohtaa niistä on varmasti paljon hyötyä. Asioita tulee tehtyä täysillä, toisaalta taas on hyvä erottaa vähemmän tärkeät asiat, sillä ihan kaikkeen vain ei voi ryhtyä täysillä joka päivä. 🙂
Tuntusarvet pystyssä oleminen on välillä todella uuvuttavaa. Minä saatan vetäytyä pitkäksikin aikaa sosiaalisten tilanteiden jälkeen omiin oloihini. Mutta kuten kirjoitit, on tärkeää nähdä tämä myös vahvuutena, kunhan muistaa pitää myös itsestään huolen <3
<3
Herkkyydessä on paljon hyvää ja myös huonoa. Mä oon itse omalla kohdallani iloinen siitä, että osaan elää ja toimia intuitiolla, sekä vaistolla. Muihin ihmisiin pääsee lähelle ja itsensä tuntee niin, että on helpompaa. Huonoja puolia on taas kuormituksen keston heikkous. Mulla ei niinkään tee iholle / fyysesti huonoa, mutta äänet, hälinä, valot ja tilanteet missä pitää olla skarppina tekevät olon levottomaksi ja tosi väsyneeksi. Palautuminen kestää kauan.
Musta on hienoa se miten sä tunnistat itsessäsi noi piirteet (ja osaat pukea ne sanoiksi). Se tekee ainakin itsellä kaiken helpommin käsiteltäväksi. Toivottavasti samoin sulla.
Rentoa sunnuntai iltaa ja iloista alkavaa viikkoa sinne <3
Myönnän välillä kärsiväni herkkyydestä kovin. Juuri tuo kuormituksen keston heikkous on oma kompastuskiveni. Joskus sitä jaksaa paremmin, joskus taas todella huonosti. Mutta toisaalta, onhan tämä elämä ihan hemmetin rikasta juurikin näin <3
Ihana olet! <3
Tunnistan itseni tosi monesta kohtaa. Minäkin saatan tulkita muiden ilmeitä ja sanomisia ihan liikaa. Ja sitten myös soimaan itseäni omista sanomisista tai tekemisistä, vaikka ne olisi ihan pikkujuttuja.
Mutta tekemisissäni olen nopea, enkä ihan hirveästi suunnittele. 😀 Joskus se kyllä kannattaisi… 😀
Voi tuo itsensä soimaaminen on niin tuttua. Saan itseni kiinni usein siitä, että pohdin vielä jotain tekemääni tai sanomaani (tai toisen tekemää ja sanomaa) pitkän aikaa senkin jälkeen, kun muut ovat menneet jo eteen päin (ja todennäköisesti eivät ole edes huomanneet, mitä "tapahtui"). Kunpa sitä osaisi olla itselleen lempeämpi ja armollisempi <3
Jätän tän vaan tähän <3
<3 <3 <3
Hienosti osaat analysoida tunteitasi ja itseäsi ja keryoa niistä myös muille. Tuohon en kyllä itse kykene. Onneksi olemme kaikki erilaisia. Se on elämän rikkautta. Valitettavasti erityisherkät ihmiset kärsivät nykymenosta emiten. Maailma on tällä hetkellä niin minä-keskeistä. <3
Onneksi itsetuntemus ja ymmärrys on lisääntynyt iän myötä. Nykymaailmassa on tosiaan vaikeaa löytää erityisherkkänä oma tilansa ja paikkansa.
Tutun kuuloisia ajatuksia ja tuntemuksia♡ Olet varmaan erityisherkkä ja introvertti kuten olen minäkin:) ne on persoonallisuuden piirteitä jotka säilyy läpi elämän. Ne voi kääntää vahvuudeksi, mutta ne voi myös vaikuttaa siihen että uuvuttaa itsensä. Me erityisherkät tarvitsemme enemmän rauhaa, lepoa ja omaa aikaa yksin,koska kuormitumme stressistä ja hälinästä enemmän kuin ei-herkät. Itsekin tykkään julkaista blogissani välillä tällaisia pohtiva postauksia:)
Myönnän tunnistavani itsessäni piirteet erityisherkkä ja introvertti. Se rauhan, levon ja oman ajan järjestäminen on välillä todella vaikeaa, kun vaatimukset olla kokoajan tehokas ja tuottava painavat niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Ehkäpä juuri siksi yritän välillä avata myös tätä maailmaa, jotta ymmärrys myös omista tarpeistani jaksaakseni tässä hullun myllyssä lisääntyisi.
Nopeasti ja aidosti vaan <3
<3 <3 <3
Täällä myös toinen samanmoinen! Välillä hankalaa selittää muille itseään, kun heidän vaikea ymmärtää kaikkea jos eivät tunne samalla tavalla asioita..
Muiden on vaikea välillä ymmärtää, miksi olen niin väsynyt ja poissaoleva. En sitä aina ymmärrä edes itsekään ennen kuin tilanne on siinä pisteessä, että voimat ovat totaallisesti loppu. Myös tunteiden voimakkuus saattaa välillä säikäyttää jopa minut itseni. Siksi näistä asioista on hyvä puhua 🙂
"It is both a blessing
And a curse
To feel everything
So very deeply"
Taidokas kuvaus sinulta, tunnistin itseni monesta kohtaa.
Siunaus ja kirous tosiaan! Mutta näillä mennään, mitä on annettu <3
Tyttäreeni kuvaus sopii loistavasti ja yritän joka päivä oppia ymmärtämään häntä paremmin. Hän on seitsemän. Muistatko mitä olisit erityisesti toivonut lapsena, että toiset olisivat ymmärtäneet sinusta?
Olen yrittänyt mennä takaisin seitsemän vuotiaan tytön maailmaan ja miettiä, millä tavalla olisin toivonut itseäni kohdeltavan silloin. Ehkä paras muisto noilta ajoilta on ensimmäisen ja toisen luokan opettajani, joka antoi minun mennä pois luokkahuoneesta maalailemaan koulun kevätjuhlien lavasteita silloin, kun kaipasin hetken rauhaa ja yksinoloa.
Olipa ihana ja kaunis kirjotus. Ja niin tärkeä. Hyvä, että herkkyydestä on nykyisin puhuttu enemmän. Sen myötä olen itsekin oppinut ymmärtämään itseäni ja pala palalta hyväksymään luonteeni paremmin. On helpompaa olla armollinen itselle, kun tietää, että itsessä ei ole mitään vikaa, vaikka tuntee ja reagoi voimakkaasti asioihin.
Ihan mahtava, että kirjoitit aiheesta. Meitä on varmasti paljon. On niin lohdullista kuulla, että moni muukin kokee samoin. Kirjoituksesi toivottavasti lisää myös muiden ymmärrystä meitä herkkiä kohtaan.
P.s. Teillä on upea ja harmoninen koti. Olet ihan uskomattoman taitava sisustaja! Ehkä siinä taidossa juurikin herkkyydestä on apua, uskon näin… 🙂
Voin samaistua joka sanaasi ❤️