JOULUKUKASTA ON ILOA KEVÄÄSEEN ASTI

Samoin kuin sisustuksessa myös kukkasidonnassa on vallalla luonnollisuus. Kimppuihin ja asetelmiin yhdistellään luonnonmateriaaleja, jotka voivat yhtä hyvin olla niin ikivihreitä kuin kuivuneita talventörröttäjiä. Kimput ja asetelmat saavat olla rennon rönsyileviä ja materiaalien vastakohdat yllättäviä. Nyt…

Lisätietoja

LUMINEN ROCKY ROAD

Teimme ensimmäisiin tupareihimme pellillisen rocky roadia. Kun kokkailin viikonloppuna lumista versiota, mies hetken touhujani katseltuaan kysyi: ”onko tuo sitä samaa mitä syötiin silloin kerran koko vuosi. Tupareihin rocky roadia tuli tehtyä pellillinen ja se tosiaan…

Lisätietoja

LAHJA JONKA VOIT ANTAA ITSELLESI

On suorastaan vääryys, että vuoden pimeimpänä hetkenä ihmisten odotetaan olevan kaikista tehokkaimmillaan. Kun kaikista mieluiten kömpisi talviunille odottamaan valoisampia aikoja, kuiskuttelee joku korvaan, että nyt olisi vähän kiire: tämä ja tuo asia pitää vielä hoitaa.…

Lisätietoja

MATALAN KYNNYKSEN KOKKAILUJA – BLINIPANNUKAKKU

Pidimme jo marraskuun alussa glögiltä tuoksuvat iltamat naapureidemme kanssa. Kai niitä voisi jo pikkujouluiksi kutsua? Aloitimme illan meiltä. Olimme sopineet, että jokainen tarjoaa jotain matalan kynnyksen ruokaa. Tämä tarkoittaa sitä, että ei mitään ylemmääräistä hifistelyä…

Lisätietoja

MODERNI JOULUKUKKA-ASETELMA

Sain joskus ihan blogin alkuaikoina kutsun Kauniisti kotimaiselta Kevätmessuilla järjestettyyn kukkiensidonta työpajaan. Olin kutsusta äärimmäisen innoissani: on aina ihana oppia uusia taitoja. Minulla oli villi visio täysin vihreästä kukkakimpusta, mutta lopputulos muistutti lähinnä nuupahtanutta parsakaalia.…

Lisätietoja