SUUSSA SULAVAT JUUSTOKEKSIT

Katsoin jokin aika sitten Julie & Julia -elokuvan. Big mistake! Kuuluun siihen koulukuntaan, jonka mielestä elokuvat ja sellainen pieni napostelu kuuluvat ehdottomasti yhteen. Tämä on itselleni täydellinen keino rentoutua ja mieluiten teen sen kotisohvalla. En…

Lisätietoja

ITSETEHDYT JOULUKORTIT VOI OSTAA VALMIINAKIN!

Joulukorttien kirjoittaminen on monelle virittäytymistä joulun tunnelmaan. Äitini keräilee pitkin vuotta kortteihin sopivia kuvia ja askartelee aina kortit itse. Joka vuosi hän laskee myös saadut joulukortit ja suree sitä, että vuosi vuodelta luku on pienempi.…

Lisätietoja

DIY MODERNI MESSINKIHIMMELI

Tänään palataan pitkästä aikaa blogin alkulähteille: ensimmäisen blogivuoden jutut olivat pääsääntöisesti tällaisia pieniä ja yksinkertaisia diy-juttuja. Messinkisistä putkista tehdyn modernin himmelin juju piilee siinä, että  kolme keskenään hieman erikokoista kolmiota pääsee pyörimään vapaasti muodostaen jatkuvasti…

Lisätietoja

SITRUUNAINEN HUNAJAKUORINTA ITSELLE TAI LAHJAKSI

Viime viikolla pohdin, voiko käytetyn tavaran antaa lahjaksi. Aamupostin julkaiseman Tori.fi:n teettämän kyselyn mukaan käytetty joululahja ei aiheuta saajalleen pettymystä: peräti 80 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että käytetty lahja ei ole ongelma. Kunhan lahja…

Lisätietoja

JOULUN PARAS GLÖGIRESEPTI

Kävin tutustumassa Eckerö Linen järjestämään ja Aki Wahlmanin luotsaamaan Makuja merellä ruoka-akatemiaan. Kaikille risteilymatkustajille avoimen ruoka-akatemian ensimmäisen luennon syksyllä piti Satokausikalenterista tuttu Samuli Karjula, joka kertoi kuulijoille satokausiajattelun hyödyntämisestä ammattikeittiössä ja sen merkityksestä suomalaiselle ruokakulttuurille. Tällä…

Lisätietoja