Oletteko koskaan sanoneet, ettette pidä jostain? Minä olen. Olen sanonut, etten pidä monestakin asiasta ja aina lähes yhtä ehdottomasti. Olen myös sanonut pitäväni monesta asiasta, mutta niin se maku muuttuu myös siihen toiseen suuntaan. Jossain elämänvaiheessa tykkäämäni pähkinänsävyinen lattia ja vaaleansininen makuuhuone kuuluvat tällä hetkellä vahvasti yök-listalle.
Minun täytyy tunnustaa eräs toinenkin todella nolo asia samaan hengenvetoon. Olen myös sanonut, etten pidä viherkasveista. Kuka ihminen oikeasti sanoo niin? Sehän on melkein sama, kun jos sanoisi ettei pidä lapsista? Tai eläimistä? Tai sinisestä kesätaivaasta! Usein myös sanotaan, että niin se mieli muuttuu. Ei välttämättä aina, mutta useimmiten kyllä. Oma makuni taitaa ainakin olla aikamoinen tuuliviiri. Niin monta kertaa se on pyörähtänyt ympäri ja vaihtanut täysin hallitsemattomasti suuntaa.
Entisen viherkasvivastaisen kodista on yhtäkkiä tullut kasvihuone. Kiitos viileän kesän, emme sentään ole joutuneet asumaan tropiikissa vaikka siltä tämä muuten alkaa pikkuhiljaa näyttämään. Mutta kiitos myös kaiken vihreän, on uusi ja hieman kolkko talo monta astetta kotoisampi. Kun muuttaa kolmestakymmenestä neliöstä piirun verran isompaan tupaan, ei (ainakaan tämä) talo täyty kovin nopeasti huonekaluista. Tuollaisia pieniä ja vähän isompia (klik) kasvinalkuja on kuitenkin alkanut ilmestyä kotiimme kuin varkain. Ja voi kuinka iloiseksi nuo vehkat voivatkaan kaikkea kaunista rakastavan ihmisen tehdä.
Tunnista itseni heti tekstistä. Oma mieli on kuin tuuliviiri, mutta hyvä niin. Onneksi vanhat inhokit muuttuvat ajan myöten ihastuttaviksi ja toisinpäin. Jossain vaiheessa sitä oppii näkemään kaikessa sen oman viehätyksensä. Toisin sitä ei aina tarvitse tuoda kaikkea omaan kotiinsa ja siinä minulla on viellä opittavaa.
Viherkasvit ovat kuitenkin tulleet meidänkin nurkkiin ja toivottavasti ne pysyvät, sillä ei niitä lapsiakaan ulos heitetä kun alkaa kyllästyttämään ��
Ihana kommentti. Kiitos 🙂
Jotkut ihmiset tuntuvat löytäneen täydellisesti sen oman tyylinsä ja toiset eivät mieti koko asiaa sen kummemmin. Itse seilailen vähän siellä täällä ja sekös, jos mikä pitää mielen avoimena 😀 Mutta tosiaan. Seinän sävy saattaa ja saakin toisinaan maun mukaan muuttua, mutta sitten on myös ne asiat, jotka pysyy (ja hyvä niin) 😉
Kyllä minäkin sanoin ison EIn viherkasveille noin 10 vuotta sitten, taisi tulla jokin raja vastaan ku kasvit kuoli käsiin… nyt sit joka nurkka vihertää. Näin se muuttuu, mieli siis!
Juuri näin! Itsekin onnistuin tappamaan kaikki kaktuksista lähtien ja lopulta turhauduin siihen kasvien kanssa tuhrailuun. Parempi ilman! Samat ajatukset olivat myös pihan suhteen, mutta nyt minusta on kuoriutunut ihan hullu puutarhuri 😀 Ehkäpä sitä on myös oppinut ajan saatossa jotain tai sitten nykyaikana on vaan paljon kestävämpiä kasveja..
Tuttu tunne. Viherkasvit olivat kai "pois muodista" jokin vuosi sitten. Ne olivat jotain mitä oli omassa lapsuudenkodissa ja mummoloissa silloin, kun oltiin pieniä. Tuntuivat vanhanaikaisilta monen monta vuotta. Nyt, kun ovat tehneet uuden tulemisen, tuntuvatkin yhtäkkiä tosi fresseiltä ja niitä katsoo ihan eri silmin. Sama juttu niin monen muun sisustuselementin suhteen, esim. mänty ja marmori.
Kielo
Ne omassa lapsuudessa olleet asiat tuntuvat aina niistä kaikkein vanhanaikaisimmilta. Sama pätee myös muotiin. Kun tarpeeksi kuluu aikaa, vanhat asiat tuntuvat taas yllättävän freeseiltä. Myös sellainen aikakausi, jolloin ei itse ole elänyt, tuntuu usein muotoilun puolesta tuoreelta ja mielenkiintoiselta.
Keittiöissä syklin huomaa ehkä selkeiten. Peiliovelliset ja marmoritasoiset keittiöt näyttävät tällä hetkellä olevan SE juttu 🙂
Mä onnistun usein tappamaan kaikki kasvini, mutta sinnikkäästi ostan uudet tilalle, sillä niin ihania ovat. Tämä on tämä kiertokulku, jotkut asiat ovat pinnalla nyt, sit taas Yök ja vuosien kuluttua taas sisustuksen kuuminta hottia.
Minulla oli paha taipumus myös olla kaikkien viherkasvien pahin painajainen, mutta onneksi satuin menemään naimisiin viherpeukalon kanssa 😀 Ihmemies on herättänyt henkiin muutaman jo roskikseen kantamani vehkan 😀
Minulla taas on aina ollut kasveja, oli ne muodissa tai ei. Osa kasveistani on ollut minulla jo todella kauan, siis lähes teinivuosista asti. Minusta on ihanaa että ne on taas tullut sisustuksiin, kerrankin olen jossain hetken ihan aallon harjalla, heh 😀 Muissa asioissa huomaan kyllä itsekin muuttaneeni tyyliä, juuri ne pähkinän väriset lattiat on meiltäkin löytynyt, samoin pähkinätasot keittiössä oli ehkä kauneinta mitä tiedän. Silloin. Nyt vaalea puu ja vaaleat lattiat viehättää huomattavasti enemmän!
Meiltäkin on aina ainakin muutama kasvi löytynyt, mutta ilman hellää huolenpitoa ne ovat aina sanoneet kerta toisensa jälkeen sopimuksen irti. Nyt on talossa valoa niin paljon, että tuntuvat viihtyvän 🙂
Pian on muuten taas tulossa muotiin tumman ruskea puu.. Apua!
Hehee samanlaista vihermeininkiä täälläkin, ja lähestulkoon samoilla viherkasveilla! Juuri tuosta kultaimarteesta jaarittelin omankin blogin puolella. Alkaa itselläkin lähtemään yhtäkkiä vähän käsistä, pienimuotoinen viidakko muodostumassa olkkariin 😉
Voi kuinka kauniit kuvat kultaimarteesta olitkaan ottanut blogiisi. Mutta apua! Kasvaako lehdet tosiaan metrisiksi?
Hei!
Mistä tuo ihana taso olohuoneessa? (päällä on kukka-asetelma) ja entäs tuo ihana lipasto?
Hei, taso on IKEAn Sinnerlig-mallistoa ja 30-luvun liinavaatekaappi on Helsinkin Secondhand Shopista 🙂
Mulle viherkasvit edustaa kodikkuutta. Äidillä on ollut kasveja aina paljon, mutta ikävä kyllä viherpeukalo ei ole oikein periytynyt. Onneksi on myös kasveja jotka säilyvät hengissä vähemmälläkin hoidolla! 😉
Lainasin kuvaa upeasta keittiöstänne linkin kera blogiini, toivottavasti sopii! 🙂
Viherkasvit tosiaan lisäävät kodikkuutta. Meilläkin lapsuudenkodissa oli kukkia ihan joka ikkunalaudalla, tasolla ja lattialla. Äitini on edelleen aikamoinen viherpeukalo 🙂 Hyppääköhän tama taito aina yhden sukupolven yli?