ONNEKSI ON MYÖS JOTAIN PYSYVÄÄ

Kaupallinen yhteistyö: Iittala

Elämä ottaa ja elämä antaa. Niin kuin lasiin tai posliiniin, meihin kaikkiin ihmisiin tulee elämän aallokossa säröjä ja halkeamia. Matkanvarrella tulleiden osumien ja kolhujen jälkeen emme ole koskaan enää entisiä. Kolhuja voi yrittää naamioida joksikin ihan muuksi, mutta yhtä kaikki siellä pinnan alla ne ovat ja pysyvät. Silloin kun kolhu on tuore, tekisi vaan mieli kirkua niin kovaa ja korkealta, että ääni saa lasitkin särkymään. Toisaalta taas tekisi mieli olla ihan hiiren hiljaa ja hautautua jonnekin pimeään ja pehmeään niin kauaksi aikaa, että sisällä vellova tyhjyys ja suunnaton hätä tyyntyy. Näissä hetkissä pelastuksen tuo ystävä, joka kattaa pöydän kauniisti ja istuttaa puoliväkisin höyryävän kesäkeittoannoksen ääreen ja pakottaa pysymään edes jollakin tasolla järjissään kaiken surun keskellä.

Hyvät ystävät ovat kuin klassikoita: vaikka aikaa kuluu, jostain syystä ystävyys tuntuu aina ajankohtaiselta, tuoreelta ja tärkeältä kaikkina eri aikoina ja ennen kaikkea eri tilanteissa. Ystävyys on ajatonta ja eikä sitä koskaan tulisi heittää hukkaan. Samaa periaatetta noudattaa Iittalan lasitehdas, joka perustettiin Iittalan Lasimäelle jo vuonna 1881. Vaikka kaikkia Iittalan tuotteita ei valmisteta Suomessa, Iittalan lasiosaaminen on edelleen kotimaisissa käsissä. Rakastetuista klassikoista Kaj Franckin suunnittelema Kartio-sarja täyttää tänä vuonna jo 60-vuotta. Minusta on käsittämättömän hienoa, että Kartio-sarjan kaatimet valmistetaan edelleen puhaltamalla. Se jos, mikä on todellinen osoitus perinteiden ja käsityön arvostuksesta ja vaalimisesta. Samoin Lasitehtaalla valmistuu kaikki Kartiot, Kastehelmet ja Aino Aalto -tuotteet.

Vaikka maailma muuttuu, eikä aina ihan siihen toivomaansa suuntaan, on jotenkin äärimmäisen tyynnyttävää, että jotkut asiat, kuten Iittalan Lasimäki ja Iittalan klassikoiksi muodostuneet arkiset käyttöesineet tuntuvat olevan muuttumattomia ja näin ollen lähes ikuisia. Haluamme kiintyä ihmisten lisäksi myös materiaan. Esineet ovat käsin kosketeltavia ja hyvinkin konkreettisia ja auttavat meitä palaamaan mielessämme aikaan, paikkaan tai henkilöön, jolla on ollut meille todennäköisesti erittäin suuri merkitys. Joskus nämä muistot voivat olla kipeitäkin, mutta silti aina yhtä tärkeitä ja rakkaita. Myös väreillä on merkitystä. On jotenkin rauhoittavaa juoda vettä sinisestä tai vihreästä lasista. Oranssi ja keltainen taas piristää. Esineiden kautta voi myös etsiä tasapainoa ja hyvinvointia kaikkien elämän tärkeiden ja yksinkertaisten asioiden sekä uusien kokemusten tavoittelemisen ja ennen kaikkea inspiroitumisen välillä. Itselle varsinkin tuo inspiroituminen on polttoainetta, joka saa mustimmallakin hetkellä nousemaan ylös sängystä ja näkemään kaiken sen kauneuden, jota ympärillämme on.

Joskus on ihan virkistävää inspiroitua esimerkiksi nyt niin trendikkäistä käsin tehdyistä saviastioista, mutta en silti mistään hinnasta vaihtaisi parin vuosikymmen aikana keräämääni Iittalan lasi- ja astiakokoelmaani kattaukselliseen muodikkaita savilautasia, vaikka kuinka niitä näkeekin nyt lähes joka kuvassa. Voisi sanoa, että joidenkin ihmisten ja tavaroiden ohella ihminen voi kiintyä myös brändiin. Kiintymyssuhteeni Iittalaan johtuu pitkästä taipaleesta yhdessä jo lapsuuteni kodista saakka sekä arvomaailma: laatu, esteettisyys ja toiminnallisuus, johon on helppo samaistua. Tärkeintä ei ole vaan luoda kauniita esineitä vaan vielä tärkeämpää on, ettei niitä ole koskaan tarve heittää pois. Meillä on kertynyt vuosien saatossa kattava kokoelma Iittalan tuotteita, jotka kaikessa ajattomuudessaan edustavat kodissamme pysyvyyttä ja siksi näistä tuotteista on myös erittäin luonteva kirjoittaa aidosti ja sydämellä.

Kaiken myllerryksen keskellä koti on useimmiten sellainen paikka, jonne on aina yhtä hyvä palata. Itselle koti merkitsee turvapaikkaa, jossa voin olla juuri sellainen kuin olen: kaikkine heikkouksieni, herkkyyteni, surujen ja ilojeni sekä sen sydäntä raastavan ikävän ja tuskan keskellä. Paikka, jossa voin tuijottaa tyhjää seinää tuntikaupalla ja olla sanomatta sanakaan tai sitten tanssia villisti verhottomien ikkunoiden takana ja karjua kilpaa radiosta kantautuvan musiikin tahdissa. Tila, jossa voin tuijottaa valkoista ruutua tai paperiarkkia ja todeta, että pää on joko liian tyhjä tai täynnä saadakseni yhtään järkevää sanaa tai kuvaa aikaiseksi. Tämä on kaikella tapaa hyvin terapeuttista, varsinkin kun kukaan ei kotona odota minun tekevän tai olevan sillä hetkellä yhtään mitään muuta. Saan olla juuri sellaisessa tunnetilassa, kun sillä hetkellä olen ja mikä tärkeintä kenenkään ei tarvitse ottaa sitä millään lailla itseensä. Jostain kumman syystä samanlainen avoimuus ja vapaus on liittynyt useampiin blogiteksteihini Iittalan kanssa: rohkeus ilmaista teksteissä itseään ja sanoa ja näyttää, miltä oikeasti tuntuu.   

Niin kuin hyvät, myös huonot tunteet tuppaavat joskus tarttumaan. Tämä on myös syy, miksi blogiin niin mielellään kirjoittaisi ainoastaan niitä kepeitä eikä niinkään kipeitä asioita. Silti vaikeammissakin hetkissä, kuten nyt, on onneksi aina ripaus kauneutta ja miksei sitä kepeyttäkin. Vaikka jotkut asiat ovatkin kuoleman vakavia, voi surun keskellä löytää iloa kauniisti maljakkoon asettuvasta kukkakimpusta tai sekalaisesta seurakunnasta pihalta poimittuja luonnonkukkia laseissa.