MITÄ SYKSY KAIPAA – VALOA!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: IITTALA

Sinä päivänä aurinko paistoi erityisen kirkkaasti. Istuin Helsinki-Vantaan yläpuolella ja tihrustin ikkunasta hetki hetkeltä tarkemmin piirtyviä maan ääriviivoja. Vielä ei näyttänyt olevan lunta. Matkalaukut saatuamme istahdin meitä vastassa olleeseen autoon ja auton kiihdyttäessä kohti Helsinkiä kulkevaa moottoritietä en voinut muuta, kuin huokailla: mikä valo ja voi taivas, mitkä värit.   Karu totuus iski kellon lyödessä kuusi. Hämärä valui ikkunoista sisään ja ulkona oleva syksyn väriloisto suli tasaisen harmaaksi massaksi.    Huokasin syvään ja suljin verhot.

Seuraavana aamuna kello soi varhain. Mini olisi tahtonut edelleen kulkea samassa varustuksessa kuin kuluneet kolme viikkoa: vaippa ja t-paita. Siinä villakerroksia kiemurtelevan lapsen päälle pukiessani hikoilin vähintään yhtä paljon kuin kuumissaan nyyhkyttävä lapsi.   

Matkalla sade pieksi mustaa asfaltia ja vastaantulevien autojen valot sokaisivat väsymyksestä kirveleviä silmiä. Silti hankalinta oli muistaa ajaa oikealla puolella tietä.

Välietapissani meidät otti lempeästi vastaan uunista kantautuvat hetkulliset tuoksut ja kynttilän valo. Siinä ystäväni keittiön saarekkeella rauhallisesti lepattavaa liekkiä tuijottaessani tunsin, miten aamun aikana itseeni keräämäni kireys suli hiljalleen. Vaikka ulkona vihmoi viima, sisällä talossa asui lämpö ja rauha.   Kotiin päästyäni keräsin keittiömme saarekkeelle kaikki tuikkukipot, jotka kaapeistamme löysin. Viimeistelin kokonaisuuden Iittalan uusilla Valkea-kynttilälyhdyillä ja tavoistani poiketen lisäsin joukkoon runsaasti sinisen sävyjä. Nämä toivat mieleeni turkoosina kimaltavan meren, jossa vielä pari päivää sitten uitimme varpaitamme.

Viikko lomamme jälkeen huomasin pihapuiden väriloiston varisseen sateen mukana vielä toistaiseksi vihertävälle nurmelle. Vaikka hämärä hiipi nurkissa entistä aikaisemmin, kotona oli jälleen hetki hetkeltä helpompi olla. Kaivoimme Minin kanssa säilöstä Nappula-kynttilänjalat ja siirtelimme niitä kilpaa nurkasta toiseen. Minä kuvia varten rottinkikärryyn ja Mini takan reunukselle, jossa oli nähnyt niiden aikaisemmin olleen.    Yksissä tuumin ihmettelimme kynttilää, joka vielä viikon palamisen jäljeenkin näytti siltä, kuin se ei olisi palanut hetkeäkään sammaleenvihreällä pöytäkynttiläjalalla.