POISSA KÄYTÖSTÄ

Olin viikon yksin kotona. Arvatkaapa mitä tein kaikella sillä ylimääräisellä ajalla, joka jäi, kun lauman sijaan tarvitsikin huolehtia vain itsestään. En yhtään mitään! Makasin sohvalla ja tilasin Woltista ruokaa.

Tein myös todella paljon töitä. Ehkäpä siitä syystä tuntui erityisen rentouttavalta, kun työpäivän päätteeksi sai laittaa samanaikaisesti sekä läppärin että silmät kiinni. Nauttia siististä kodista (se on oikeasti asia, joka tekee minut levolliseksi ja onnelliseksi sanotte, mitä sanotte! Niin ja tuoreet kukat!). Ja sai vain olla, tuntematta kalvavan huonoa omaatuntoa siitä, ettei juuri nyt jaksa olla läsnä, lämmin ja lähellä.

Kiireinen työviikko oli jo hyvissä ajoin tiedossa ja aikaisemmista vahingoista viisastuneena mietin millä tavoin hetkellisesti kuormittavasta tilanteesta selviää niin, etten ala taas heräilemään neljän aikaan aamuyöstä siihen tunteeseen, että joku näkymätön, painava ja pelottava istuu rintakehän päällä vieden kaiken huoneessa olevan hapen. 

Sellaisten öiden jälkeen päivät näyttäytyvät todella, ja painotan sanaa todella erilaisina.

AIHEESTA LISÄÄ: KENELLE SINÄ OLET KORVAAMATON?

Olen tehnyt hoitovapaalta palattuani ensin kolmen ja nyt neljän päivän työviikkoa. Tämä tuntuu palautumisen ja perhe-elämän kannalta todella hyvältä balanssilta. Miten kiitollinen olenkaan saadessani rakennella junaratoja ja lukea pottakirjaa kaikkien niiden kokemusten jälkeen, jota olemme hyvin pitkällä matkalla vanhemmuuteen saaneet kokea (kirjoitin ensin joutuneet, mutta saada kuvaa paremmin sitä, että saman polun varrelle on mahtunut sekä iloa että surua ja näitä kahta hyvin erilaiselta tuntuvaa tunnetta voi ja saa oikeasti tuntea samaan aikaan).

Nelipäiväiseen työviikkoon liittyy kuitenkin yksi erittäin iso haaste, jota tällainen miellyttämisen haluinen labradorin luonteen omaava ylisuorittaja ei ole oikein pystynyt ratkomaan. Kuinka sanoa kauniisti ja kohteliaasti, mutta tarpeeksi jämäkästi tarpeen tullen “ei”?

Jatkuvasti kasvavan työ-to-do-listan, junaratojen ja pottakirjojen lisäksi aikaa ja huomioita vaatii myös parisuhde, ystävät sekä blogi (viimeiset kolme tässä järjestyksessä). Blogiin riittämättömän ajan tilanne ratkesi kuukaudeksi melkein itsestään. Joka kerta, kun yritin kirjautua julkaisemaan uutta juttua, ilmoitti palvelin:

Sivustoa huolletaan ja se on hetken poissa käytöstä. Kokeile myöhemmin uudestaan.

Tämän saman viestin voisin kopioida myös vakiovastaukseksi sähköpostiin, Messengeriin, puhelimeen, WhatsAppiin, Slackiin, Trelloon ja Instagramiin kolmeksi päiväksi viikossa. 

Ja olla vain (ainoastaan läsnä, lämmin ja lähellä).

P.S. Jos näiden kuvien katsominen tuottaa sinulle riittämättömyyden tunnetta ja vertaat niitä jostain syystä omaan kotiisi, käy lukemassa mikä on ollut yksi suurimmista opeistani perfektionismiin taipuvaiselle luonteelleni.

LUE MYÖS: JOS NYT PYSÄHDYN, EN JAKSA ENÄÄ NOUSTA