VAIHTOEHTO PERINTEISELLE JOULUKUUSELLE

Vaihtoehto joulukuuselle

Iltalehti uutisoi jokin aika sitten, että ylösalaisin käännetyt joulukuuset ovat nouseva trendi ainakin yhdysvalloissa ja Britanniassa. Artikkelin mukaan trendi jakaa mielipiteitä: osa kehuu kuusia mielettömiksi, toisille kuuset näyttäytyvät perinteitä rikkovina hirvityksinä.  

Jos taloudessa on kaksi lähemmäs neljäkymmentä kiloista koiraa sekä pieni lapsi, joutuu tosissaan miettimään, kannattaako kuusta ylipäätään kantaa sisälle: oli se sitten oikein tai väärin päin.

Viime vuotinen kuusemme kaatui lähes joka päivä. Kuusiparka myös kärsi jatkuvasta kuivuudesta, kun toinen koiramme, joka tuntee myös nimen kävelevä nälkä, latki kaiken veden kuusenjalasta.   

LUONNONKUUSI VAI MUOVIKUUSI?

Monet päätyvätkin muovikuuseen. Jollet kuitenkaan käytä sitä yhtä ja samaa muovikuusta seuraavat parikymmentä vuotta, unohda se!

Joulukuusien ekologista jalanjälkeä on tutkittu viime vuosina (Yle Tiede)Vasta noin kahdenkymmenen vuoden kuluttua muovikuusi on ekologisempi vaihtoehto kuin aito. Muovikuusen runko valmistetaan usein teräksestä tai alumiinista ja muovi on tehty öljystä. Tekokuuset ovat usein Made in China, eli mitä kauempaa kuusi tulee, sitä huonompi se on ilmaston kannalta.   

Yle Tieteen julkaiseman artikkelin mukaan luonnonkuusilla on monia merkittäviä etuja muovisiin verrattuna. Yksi on se, että ne sitovat kasvaessaan hiiltä – ja se on ilmastonmuutoksen kannalta hyvä asia. Suosi mahdollisuuksien mukaan latvakuusta ja hanki kuusi mahdollisimman läheltä. Kasvatettuja kuusia lannoitetaan, millä on myös vaikutusta ilmastonmuutokseen.

Luonnonkuusi on tässäkin mielessä parempi valinta. Joulun jälkeen älä dumppaa kuusta kaatopaikalle, vaan hyödynnä se hakkeena tai polttopuuna, jos vain suinkin mahdollista.   

VAIHTOEHTO PERINTEISELLE JOULUKUUSELLE

Tänä jouluna emme hilanneet kuusta trendikkäästi ylösalaisin kattoon vaikka se voisikin olla ihan hyvä vaihtoehto. Ainakin kuusi olisi ollut uteliaiden kuonojen ja pienten sormien ulottumattomissa.

Nostimme sitä vastoin kuusen seinälle. Mies kävi leikkaamassa kuusiaidastamme pitkäksi venähtäneen alaoksan. Miehen kauppareissun aikana minä sidoin malttamattomana oksan molempiin päihin juuttinarua, nappasin kolmemetrisen oksan olalle ja pudotin narujen varassa alas yläkerran aulan tasanteelta.

Lopuksi vielä nitkuttelin karahkan betoniseinän päälle siivousmopin avulla ja sidoin narun päät betoniseinän toisella puolella olevaan portaiden käsijohtimeen kiinni.

Oksasta tuli kerrassaan vaikuttava vaikka eihän tälläkään tavoin sotkulta voine välttyä. Kuivuttuaan oksa pitää neulasensa vain jos seinän kiertää monen metrin päästä eikä vahingossakaan hengähdä sinne päinkään.  

Tästä kuusiviritelmästä alkoi myös vähän puolivahingossa Mustan oven ihka ensimmäinen ”joulukalenteri”.

Lämmin kiitos, että olette kommentoineet ja ennen kaikkea kokeilleet joulun luottoreseptejäni sekä kaikkia pieniä diy-juttuja. Huomenna olisi tarjolla vielä inspiraatio joulun juhlakattaukseen sekä huikea Iittalan valkoisen Lantern-valaisimen arvonta.

Aattona pääsee vielä kurkistamaan, miltä kodissamme tänä jouluna näyttää.  

LUUKKU 1: Toisen turhake on toisen lahja
LUUKKU 2: Joulukakku ja koristeluohjeet
LUUKKU 3: Kodin luottokoneet
LUUKKU 4: Juuston paras ystävä – Jouluinen tomaattihillo-resepti
LUUKKU 5: Edullinen joulukka kauniissa purkissa
LUUKKU 6: Resepti: joulun paras glögi
LUUKKU 7: Itse tehty sitruunainen hunajakuorinta
LUUKKU 8: Perinneresepti – Maukas ja mehevä rommikakku
LUUKKU 9: Helppo ja hyvä saaristolaisleipä
LUUKKU 10: Moderni himmeli messinkiputkesta
LUUKKU 11: Piparikranssi – Joulun kaunein ruokalahja
LUUKKU 12: Mitä lahjaksi – joululahjavinkit perheelle ja läheisille
LUUKKU 13: Ei niin perinteinen riisipuuro
LUUKKU 14: Voiko itsetehdyt joulukortit ostaa valmiina?
LUUKKU 15: Suussa sulavat juustokeksit
LUUKKU 16: Vaihtoehto perinteiselle jäälyhdylle
LUUKKU 17: Joulun 2017 lahjavinkit ja arvonta
LUUKKU 18: Pienen huopakorin askarteluohjeet
LUUKKU 19: Ensimmäinen joulu
LUUKKU 20: Joulukukkien hoito-ohjeet
LUUKKU 21: Lastenkirjauutuuksia ja arvonta

Follow:

3 Comments

  1. 22 joulukuun, 2017 / 10:26 am

    Tää on ihana. Anoppi heitti jo omamme pois, kun jäi kara jäljelle. Kiitos ihanasta ideasta.

    Kuusi alaspalaspäin on hieno, jos sen tekee tyylillä, eikä noin ylitseampuvasti kuin kuin lehtiartikkelin kuvissa ��

    Ihanaa joulua teille!!!

  2. Anonymous
    22 joulukuun, 2017 / 11:40 am

    Niin kaunista! Kiitos jakamastasi inspiksestä ja ihanaa joulua 🙂

  3. 24 joulukuun, 2017 / 1:05 am

    Löysin tieni tänne vasta joitain kuukausia sitten, mutta olen selaillut paljon vanhempiakin postauksia, inspais on iskenyt taas kotona, kiitos siitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *